Ainutlaatuinen yhdistelmä taikuutta & komiikkaa



Oletko järjestämässä tilaisuutta ja kaipaat hyvällä maulla esitettyä ohjelmaa, joka tempaisee mukaansa ja aiheuttaa pitkävaikutteista mielihyvää?

Taikuri Risto Leppänen saa tunnelman kohoamaan ja poskilihakset kipeytymään naurusta tuomalla tilanteeseen korkeatasoista ja vauhdikasta viihdettä, jossa yleisöstä poimitut avustajat ovat myös illan tähtiä.

Hänen missionsa on loihtia tilaisuuteenne iloa ja hämmästystä, joka vapauttaa jopa kyynisimmänkin suomalaisen nauttimaan hetkestä ilman arjen murheita.

taikuri vauhdissa


Leppäsen ura alkoi neuvolasta, jossa hän näki 6-vuotiaana taikurin. Intohimo taikuuteen auttoi selättämään lapsuuden hienomotoriset ongelmat ja harrastus muuttui ammatiksi, joka on vienyt Riston taianomaiselle seikkailulle ympäri maailman.

Risto on palkittu taikuudestaan Suomen mestaruuksilla ja kansainväliset tilaisuudet ovat johtaneet kulttuurisesti sulavaliikkeisen taikurin esiintymisiin mm. eri puolilla Yhdysvaltoja, Aasiaa ja Afrikkaa.

Hän on satojen yritystilaisuuksien kokemuksellaan varma valinta hetkiin, joissa haluatte tehdä vaikutuksen.

Valitse kolmesta ohjelmasta tilaisuuteenne sopivin:

Risto Leppänen MagiComedy Show


Show, jossa taikuus ja vuorovaikutteinen komiikka lyövät kättä!

Hämmästyneitä ilmeitä ja hersyvää naurua kirvoittava esitys on mainio yritystilaisuuden tunnelmankohottaja. Energinen Stand-up -taikashow yleisöstä poimittujen avustajien tähdittämänä saa vieraanne viihtymään; tilannetajuisesti ja hyvällä maulla.

Ohjelman kesto 20-40 minuuttia. Showhun voidaan upottaa yrityksenne inside-vitsejä tai viittauksia tiettyihin henkilöihin, jolloin lopputulos on personoitu ja todella yllättävä!

"Suurkiitos esityksestäsi! Se oli napakymppi. Tunnelma oli jo alun perin hyvä, mutta pääsimme supervauhtiin showsi myötä."
-Anu Tanskanen, Fifth Element Oy

"Magicomedian Risto Leppänen delivered an outstanding show in our company's 20th Anniversary Party. In the audience we had people from China, USA, Estonia and Sweden. Everyone was overwhelmed with his fast-moving, state-of-art performance comprising magic, stand-up and illusions."
-Kim Fagerström, Managing Director, NCAB Group

Ota yhteyttä ja kysy lisää.
Tehdään yhdessä tilaisuudestanne maagisen mieliinpainuva.

Close-up -taikuus

Ihmeitä aivan silmienne alla...

Close-up- eli lähitaikuus on henkilökohtainen ja joustava viihdyttämisen muoto, jossa taikuri esiintyy pienille ryhmille kerrallaan. Vieraanne näkevät miten helposti ajatuksia luetaan ja taikuus tapahtuu usein jopa heidän omissa käsissään! Kokemus antaa kaikille yhteisen puheenaiheen ja rikkoo näin nopeasti jään.

“Kiitos lähitaikuudestasi Eläinlääkäripäivien osastollamme. Asiakkaat olivat vaikuttuneita ja olemme kaikin puolin tyytyväisiä päivään!” -Hannu Marttila, Orion Oyj

taikuri poydassa

Ohjelmien yhdistelmä

Paras tulos saavutetaan usein kokonaisuudella, jossa lähitaikuus ja Show esitetään samassa tilaisuudessa. Taikuri kiertää ensin yleisön joukossa viihdyttämässä, herättäen keskustelua. Yleisö on samalla lämmitelty kaikille yhteisesti esitettävään Showhun, joka nostaa tunnelman korkealle.

“Taikuri Risto Leppänen ihastutti ja ihmetytti taidoillaan henkilöstöämme risteilyllä kuulaassa kevätsäässä. Lähitaikuuden ansiosta kaikki saivat osansa magiasta ja sitä, sekä illan huikeaa Showta, muistellaan vielä pitkään.”
-Sirpa Rantonen, Neste Shipping Oy

"Risto Leppänen performed a fantastic show to our multicultural audience. It highlighted our company's anniversary party."
-Johanna Kyckling, Intel Finland Oy

Pyydä tarjous tilaisuuteenne!
Saat lisäksi vinkkimme toimivimpaan ohjelman aikatauluttamiseen.

Risto hämmästyttämässä amerikkalaista yleisöä showssaan Orlandossa, Floridassa: 

Timo Tuomivaara -palkinto 2015 (Suomen Taikapiiri)
Näyttämötaikuuden Suomen Mestari 2011
Näyttämötaikuuden Pohjoismaiden mestaruus 3. 2011
Lähitaikuuden Suomen Mestari 2009
Ravintolataikuuden Suomen Mestari 2007


Tel. +358 40 829 3754
contact@ristoleppanen.com